Vaaliteemani

  • Suomen talous on saatava kuntoon. Velkaantumisen kierre on katkaistava ja talouskasvu on saatava jälleen käyntiin.
  • Yrittäjyys kuuluu toimivaan yhteiskuntaan. Meidän on huolehdittava siitä, että Suomessa kannattaa uskaltaa yrittää, sillä hyvinvointia syntyy vain työstä ja yrittämisestä. Meidän tulee tehdä toimia sen eteen, että yhteiskuntamme on yrittäjyyteen kannustava ja toimintaympäristö on kilpailukyinen sekä nykyistä paremmin ennakoitava.
  • Suomalaisten tulee päästä sote-palveluihin oikeaan aikaan. Tällä hetkellä liian monet jonottavat hoitoon pääsyä aivan liian pitkään. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluidemme tulee olla sekä laadukkaita että vaikuttavia. Meidän tulee huolehtia alalla työskentelevien työhyvinvoinnista sekä siitä, että löydämme ratkaisut alan työvoimapulaan.
  • Mahdollisuuksia arjen aktiiviseen elämäntapaan tulee lisätä. Tällä edistämme esimerkiksi sitä, että liikkumattomuus vähenee. Terveyden ja hyvinvoinnin ongelmien ennaltaehkäisy on avainasemassa puhuttaessa inhimillisestä ja taloudellisesta säästöstä.

Jätä kommentti